WeQPeda workshop: Siirtolaisuus puhuttaa: 140 lukiolaista yliopistolla asiantuntijatiedon äärellä

 

Siirtolaisuus puhuttaa: 140 lukiolaista yliopistolla asiantuntijatiedon äärellä
WeQ pedagogy goes lukio/gymnasium -hankkeessa kohtaavat lukiolaiset ja asiantuntijat

Tilaisuus Helsingin yliopistolla 27.1.2016 klo 16-20
(Porthania, P647 ja klo 17.30-19.30
seitsemän muuta luokkaa 4.-7. kerroksessa, yliopistonkatu 3)

 

Samaan aikaan kun Helsingin yliopistossa protestoidaan hallituksen leikkauksia ja käydään läpi yt-neuvotteluja, yliopistolaiset katsovat yhteiskuntaan. Noin 140 lukiolaista ja heidän opettajansa saapuvat Porthaniaan tutustumaan tieteelliseen ajatteluun ja asiantuntijatietoon siirtolaisuudesta ja siihen liittyvistä teemoista. Lukioluokat viidessä erilaisessa suomalaiskoulussa (Eiran Aikuislukio, Helsinki; Hatanpään lukio, Tampere; Helsingin kuvataidelukio; Lumon Lukio, Vantaa; Tölö Gymnasium, Helsinki) ovat perehtyneet jo aiheeseen yhdessä oppimisen ja uuden tiedon tuottamisen periaattein. Prosessi huipentuu keskiviikkona 27.1. työpajaan, jossa paikalla on kymmenen alan asiantuntijaa yliopistolta ja sen ulkopuolelta sekä fasilitaattorit – tutkijoita ja opettajia Helsingin yliopistolla.

Pilottiprojekti on Opetushallituksen rahoittama ja osa Helsinki Challenge -kisan Higher Education Unbounded -tiimin toimintaa. Se ennakoi syksyllä 2016 voimaan astuvia lukion uusia opetussuunnitelmia. Hankkeessa on suunniteltu lukio-opettajien kanssa yhteistyössä teemaopintoja. Projektin idea lähti Helsingin yliopistolta ja keskiviikon tilaisuus on Politiikan ja talouden tutkimuksen laitoksen ja Kasvatustieteiden laitoksen järjestämä. Lukiolaiset esittelevät yliopistolla kurssiensa tuloksia ja näkökulmia (klo 16-17). Maailmankahvila-formaatilla toteutettavassa työpajassa, opiskelijat tutustuvat pienryhmässä asiantuntijoihin (17.30-19.30, lopuksi kootaan yhteen illan anti, josta voi keskustella myös verkossa #WeQpeda).

Tarkoituksena ei ole luennoida, vaan keskustella. ”Kehittämämme lähestymistapa WeQ-pedagogia mahdollistaa kohtaamisten kautta oppimisen. Keskeistä on, että opiskelijat oppivat tekemään kysymyksiä heitä askarruttavasta asioista opiskellun tiedon pohjalta. Samalla tieteentekijät ja kansalaisjärjestöjen asiantuntijat tutustuvat lukiolaisiin ja heidän kysymyksiinsä”, yksi järjestäjistä, valtio-opin yliopistonlehtori Emilia Palonen kertoo.

Siirtolaisuus-teema nousi lukioilta. Sitä on pohdittu monitieteisesti ja tuloksia on kirjattu projektiblogiin weqgoes.wordpress.com. Asiantuntijoina toimivat mm. Sosiologian apulaisprofessori Lena Näre, viestinnän akatemiatutkija Juha Herkman, kehitysmaatutkimuksen professori Barry Gills ja Helsinki Challenge -hanketta johtanut dosentti Katalin Miklóssy Helsingin yliopistolta, sekä mm. Aki Tetri Ihmisoikeusliitosta, Matthias Wevelsiep Kirkon ulkomaanavusta ja Vikesissä vaikuttanut, Helsinki Challenge -hankkeeseenkin osallistunut Jarmo Koponen. Lukiot toivoivat pakolaiskriisin historiallinen taustan, median roolin maahanmuuttokeskustelussa, monikulttuurisuuden ja toiseuden sekä räyhänationalismin käsittelyä. Myös medialukutaito, lähdekritiiikki, sekä argumentaatio maahanmuutosta puolin ja toisin ovat pohdituttaneet projektin erilaisten koulujen ja luokkien lukiolaisia.

WeQ-pedagoginen lähestymistapa on opettajien ja koulutusjärjestelmien uusi väline, joka yhdistää yhteiskuntatieteellistä ja kasvatustieteellistä ajattelua tukeakseen kriittistä, avointa ja yhteisöllistä oppimisprosessia – aktiivista kansalaisuutta ja yhteiskuntaa varten. Malli on kehitetty parantamaan kriittistä ajattelua ja tutkivaa oppimista, kun monenkirjavaa tietoa tulee joka tuutista, ja opettamaan aiheita, joihin liittyy tabuja. WeQPedassa opettaja pyrkii tietoisesti tukemaan opiskelijoiden kriittisen ajattelun kehittymistä, erityisesti yhteiskunnallisissa kysymyksissä.

Projekti on osa yliopiston yhteiskunnallista vuorovaikutusta. Vaikka sen järjestämiseen ja tiedottamiseenkin ovat vaikuttaneet Helsingin yliopiston yt-neuvottelut, tutkijat ovat vakuuttuneita, että juuri näiden kohtaamisten kautta voidaan synnyttää entistä parempia keskusteluja ja parempaa tietoa puolin ja toisin. On ollut melkoinen ponnistus saada jokainen projektin lukio paikalle Helsinkiin, kohtaamaan myös toisensa. Tilaisuus on monikielinen. Eiran aikuislukiossa opiskellaan englanniksi ja Tölössä ruotsiksi. Lukiolaisia on eri opintojen vaiheista, esimerkiksi Tampereen Hatanpään lukiosta valmistavilta luokilta abiturientteihin.

Median edustajat ovat tervetulleita osallistumaan tapahtumaan, sekä keskustelemaan projektitiimin kanssa ennen tapahtuman alkua klo 15.30. Mielellämme kerromme tilaisuudesta myös sen jälkeen.

Lisätietoja projektista:
https://highedunbounded.wordpress.com/ ja https://weqgoes.wordpress.com/

Lisätietoja:

Emilia Palonen, valtio-opin yliopistonlehtori (ma.),
Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos
emilia.palonen@helsinki.fi, 040-5077198

 

WeQ Pedagogy goes lukio/gymnasium

The 2016 starts in a great way for us. Even though we did not make it to the final of the Helsinki Challenge, we have been taking the project further other ways.

The most exciting for the moment is the project of WeQ Pedagogy goes lukio/gymnasium. We collaborate with quite different five high schools in Finland: Eiran Aikuislukio, Hatanpään lukio (Tampere), Helsingin kuvataidelukio, LUMOn lukio (Vantaa, Tölö Gymnasium. So we deal with adult education and arts. There are English and Swedish-speaking students. Besides high schools from Helsinki also one school from neighbouring Vantaa and one even from Tampere (the Manchester of Finland, if we may). They have been working on exciting things, we hear.

They are ALL coming to Helsinki on 27 January! We hold a workshop at one of the central buildings, Porthania (the one that gets occupied by students and staff… and boasts modern design). The schools are uploading their work on this blog. And also presenting themselves at the session. There is a panel of academic discussion and 2-3 worldcafe sessions where students meet the experts. The schools chose migration as their general theme, and we are wanting to give them a chance to experience the university.

We are super excited. As you one would expect. For more info, get in touch with Hanna-Kaisa Hoppania or Emilia Palonen at the Department of Political and Economic Studies. The workshop is co-organised by the Institute of Behavioural Sciences, University of Helsinki.

HEDU: Implementing methods into practice

HEDU: Implementing methods into practice

Team Higher Education Unbounded is excited to be on their way towards the new trials that autumn brings. Back from a brainstorming camp of their own, the team is now preparing for Thinkfest. “We just spent two days at Lammi finalizing our innovation. The team is really devoted to our competition idea and we have great will to make it to the final,” says team leader Katalin Miklóssy.

Miklóssy says she has been involved in several research projects, but describes the Helsinki Challenge as something very special in its intensity. The project has truly been put to the test, when the team piloted their invention in May in Tbilisi, Georgia.

“Two Belarusian universities were also in this experiment with us in Georgia. It was so successful that we received an invitation to return to Georgia and to teach in the Faculty of Teachers’ Education and next up we’re heading to Turkey, where there is little pedagogical training of the university teachers. We have also been negotiating with a Chinese delegation, who is coming to Helsinki this fall”, Miklóssy says. The team intends to get their methods into use in Finnish high schools as well and is starting a pilot with five schools with Finnish National Board of Education.

Remember the team’s competition idea? The team Higher Education Unbounded argues that in our teaching and thinking may be restricted by institutions, ideologies, norms, taboos, simple fear — or limits of what we know. Current teaching methods are however designed staying in the comfort zone. Consequently, the team took up the challenge to go beyond the teachable and find ways to teach the unteachable.

The team invented a new approach to teaching and learning called WeQ Pedagogy. This is based on the idea that instead of IQ or the individual we should be concentrating on in education but WeQ, i.e., creating a collaborative learning culture, embracing constant dialogue and flexibility to different perspectives.

The uniqueness in this solution is that it is an interdisciplinary combination drawing on and developing further existing pedagogical and social scientific knowledge. It acknowledges that teaching and learning are inevitably context sensitive and pedagogy is always political in character. Books exams and lectures are not enough. WeQ Pedagogy emphasizes that knowledge in our world is multiplying and should involve information around us, outside of academia and be collectively and horizontally produced.

“Since this approach has the power to induce creativity and bring up innovative and active citizens who are able to understand differences and come to terms with them – this can make WeQ Pedagogy an excellent export product of Finnish expertise”, Miklòssy claims.

The design of the challenge and its solution are also a product of a collaborative process with experts in their fields, besides Miklóssy, an leading area studies specialist, political historian dealing with democratisation and founding member of the Teachers’ Academy at the University of Helsinki, the team boasts also of Senior Lecturer in University Pedagogy Anne Nevgi. Of the younger generation members, the postdoc political historian Suvi Kansikas brings knowledge on Russia and authoritarian systems, and Emilia Palonen, a UK-trained Lecturer in Political Science. Two members joined the team in February: a Vietnam specialist or Minna Hakkarainen from Aleksanteri Institute has expertise on educational policy and praxis, and the academy researcher Erika Löfström Centre for Research and Development in Higher Education, is a leading expert on research ethics. All this evolving knowledge generates the dynamic needed for developing WeQ pedagogy, and through Chris Holtslag and Jarmo Koponen and the team mentors, it is also negotiated with business and civil society.

Come hear Higher Education Unbounded pitch their competition idea on stage at PitchNight on Thursday, September 3rd. The announcement of the winner of Helsinki Challenge (and 375000€) is announced on Friday, November 13th.

TEAM: Team leader Docent Katalin Miklóssy (senior researcher, Dr., founding Member of the Teachers Academy, Aleksanteri Institute, UH), Suvi Kansikas (Dr., Network of European Studies, UH), Emilia Palonen (Dr., Dpt. of Political and Economic Studies, UH), Anne Nevgi (Docent, Centre for Research and Development in Higher Education, UH), Chris Holtslag (MA, CH Industries), Jarmo Koponen (MA, Vikes ry), Minna Hakkarainen (Dr., Aleksanteri Institute), Erika Löfström (Docent, Centre for Research and Development in Higher Education, UH).

Text: Joonas Aitomurto and the HEDU Team – a version of this text has been published on the HC webpage.

Hard work at Lammi workshop: Katalin, Erika and Minna.
Hard work at Lammi workshop: Katalin, Erika and Minna.

Jäävuori
Thinking process: Erika’s metaphor.

Deliberation. Minna ja Anne
Deliberation. Minna ja Anne

Progress made this weekend in Lammi. Anne, Katalin, Minna, Erika & Emilia
Progress made this weekend in Lammi. Anne, Katalin, Minna, Erika & Emilia

WeQ Pedagogy goes lukio/gymnasium aamukahvit at Tiedekulma, 1.9., 9-10.30am

We warmly invite people interested in our solution WeQ Pedagogy for a morning coffe at the University of Helsinki (Tiedekulma, Porthania), on 1 September, at 9-10.30. We also introduce our first official pilot in Finland, funded by the Finnish National Board of Education for 2015-16, in co-operation with five upper secondary schools / high schools in Helsinki, Vantaa and Tampere. WeQ Pedagogy can also be used in pre-university teaching, and the bridging of the university and wider society happens through initiatives like this. See invitation below in Finnish and Swedish for this bi-lingual event. And remember to sign up by 26 August.

https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/62733/lomake.html

WeQ Pedagogy goes lukio/gymnasium
Aamukahvitilaisuus Tiedekulmassa 1.9.2015 klo 9-10.30, Tiedekulma, Porthania

Miksi on vaikeaa opettaa aiheita, joihin liittyy tabuja? Miten opettaa kriittistä ajattelua, kun monenkirjavaa tietoa tulee joka tuutista? Uusi pedagoginen lähestymistapa WeQ-pedagogia yhdistää yhteiskuntatieteellistä ja kasvatustieteellistä ajattelua tukeakseen kriittistä, avointa ja yhteisöllistä oppimisprosessia – aktiivista kansalaisuutta ja yhteiskuntaa varten.

Tule kuuntelemaan ja keskustelemaan: Helsinki Challenge -tiimi Higher Education Unbounded kertoo, mikä erottaa WeQ-pedagogian muista pedagogisista lähestymistavoista. Kerromme myös käynnistymässä olevasta Opetushallituksen rahoittamasta pilottiprojektista, jossa testaamme WeQ-pedagogiaa viiden suomalaisen lukion opettajien kanssa teemaopintojen toteuttamiseksi syksyllä 2016 voimaan astuvia lukion uusia opetussuunnitelmia ennakoiden. Dosentti Katalin Miklossyn johtama Higher Education Unbounded työryhmä visioi maailman, jossa WeQ-pedagogia on visionääristen opettajien ja koulutusjärjestelmien keskeinen väline. Voisiko WeQ-pedagogia olla osa yhteistä muutosvisiotamme?

https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/62733/lomake.html

WeQ Pedagogy goes lukio/gymnasium 

Frukostfika i Tankehörnan 1.9.2015 kl 9-10.30, Tankehörnan, Porthania 

(anmälningsblanketten öppnas inom snar framtid)

Varför är det svårt att undervisa tabubelagda ämnen? Hur undervisa kritiskt tänkande när all sort information hela tiden finns tillgänglig genom diverse kanaler? Den nya WeQ-pedagogiken kombinerar samhällsvetenskaplig och pedagogisk kunskap i syfte att stöda kritiska, öppna och kollaborativa lärprocesser – för aktivt medborgarskap och samhälle.

Kom och lyssna och diskutera: Helsinki Challenge teamet Higher Education Unbounded berättar om hur WeQ-pedagogiken skiljer sig från andra pedagogiska metoder. Vi berättar också om pilotprojektet som startar i höst och där vi testar WeQ-pedagogiken tillsamman med fem gymnasier som ett led i att förnya temastudier i enlighet med gymnasiets nya läroplan. Projektet finansieras av Utbildningsstyrelsen.

Higher Education Unbounded teamet, som leds av docent Katalin Miklossy, ser framemot en värld där lärarna och WeQ-pedagogiken har en central roll i utbildningssystemet. Kunde WeQ-pedagogiken vara en del av vår gemensamma vision och framtid?

A brief introduction to the solution to our challenge (slides)

We were asked by the Helsinki Challenge to comprise our vision, problem and solution in slides. It is quite clear we also have developed our concept terribly lot during the past six months – and from the original bid for HC competition last autumn. This set shows how we need to move beyond hierarchical power positions, linear knowledge and the focus on individual learning processes to collaborative learning. The weQ aspect of collaborative and creative learning has an impact also on research: when the teachers also learn in the learning process, learning is actually beneficial to their research. We get not only better methods and processes of teaching and learning at the universities but also better research results. Highedunbounded_solution_final2

We hope also those reading Finnish (there are couple of news articles in Finnish) would explore what the process is about beyond the debate on exploring whether or not there are taboos at also Finnish universities.

Edit: uploaded the latest version 24.6. at 11.51 (Finnish time).

HEDU: Tutkimuksen taustasta ja yliopistojen tabut keskustelusta

Helsinki Challenge -projektimme Higher Education Unbounded päämääränä vuonna 2015 on ollut pohtia, mitä tarkoittaa demokraattinen yliopisto-opetus. Projektimme on synnyttänyt kiihkeää keskustelua Matti Apusen kolumnin (HS 16.6.2015) myötä. Olemme yliopisto-opettajina ja tutkijoina kansainvälisissä yhteyksissä joutuneet törmäämään erilaisiin poliittisiin rajoitteisiin siinä, mitä aiheita on sallittu käsitellä ja millä tavoin. Samaan aikaan olemme liian pitkään itseriittoisina tuudittautuneet siihen, että ongelmia on vain muualla ja demokratia meidän yliopistojärjestelmämmekin sisällä on itsestäänselvyys.

Päätimme tutkia asiaa, ja hankkeemme kyselylomakkeeseen vastasi maalis-huhtikuun aikana Helsingin yliopiston 95 opettajaa (49 miestä ja 46 naista) jokaisesta tiedekunnasta. Heistä 57 prosenttia edusti perusopettajakuntaa (professoreita ja yliopistolehtoreita) ja vanhempia tutkijoita. Kysely sisälsi 14 eri kohtaa ja siinä tiedusteltiin muun muassa, miten opettajat ymmärtävät tabuja ja ovatko he törmänneet tabuihin tai sellaisiin aiheisiin, joista ei voi puhua tai joita ei voi tutkia tai opettaa. Selvitimme myös, jos ovat törmänneet, minkä tyyppisiä aiheita ne olivat ja miten he suhtautuivat tällaisiin tilanteisiin. Kysymyksiä oli määrällisiä ja laadullisia, kysely toteutettiin eettisiä periaatteita kunnioittaen. Samassa yhteydessä kyselyyn osallistujilla oli mahdollisuus ilmoittautua syvähaastatteluun. Vastausten analyysi on meneillään ja tulemme täydentämään sitä yhtäältä haastatteluin sekä laajentamalla saman kyselyn syksyllä. Vastaavaa tutkimusta olemme suunnitelleet toteutettavaksi muuallakin mm. Euroopan eri osissa ja Lähi-idässä, jotta saisimme kansainvälistä vertailua aiheesta.

Paljon puhuvaa on, että aihe oli niinkin herkkä, että hankkeemme on nimettömästi leimattu epätieteelliseksi ja tarkoituksenhakuiseksi , toiset taas latistivat sen mustavalkoiseksi yhden totuuden oikeisto–vasemmisto -mutapainin välineeksi. Näyttää vahvasti siltä, että juuri tällaista tutkimusta Suomi tarvitseekin.

Higher Education Unbounded –projekti

Katalin Miklossy, Minna Hakkarainen, Suvi Kansikas, Anne Nevgi, Emilia Palonen

WeQ Pedagogy at the Peda-Forum, Finland in August 2015

The HEDU team is organizing a workshop session on WeQ Pedagagy at the Peda-Forum in 20-21 August 2015. It’s a meeting point for teachers, academic developers, co-ordinators, university staff, and others interested in university pedagogy and development. Hosted jointly by Hanken School of Economics and the National Defence University in Helsinki this year, it is appropriately themed this year: Strenth through collaboration. This is our point: rather than thinking it through yourself, one should engage in collective thinking. So we’re looking forward to a collaborative discussion into the issue of “Teaching the unteachable”, and at the same time articulating what WeQ Pedagogy is and could be. Already proposing the workshop already made us think of answers to these questions:

WHAT: This workshop is about a new approach to teaching, where one can deal with the challenge of “teaching the unteachable”: taboo or difficult subjects, of which one finds it difficult to discuss.

WHY: Difficult, sensitive, taboo subject impede our learning, creativity and ultimately democracy. It is important to raise awareness of this, and offer new tools, discuss earlier experiences and future trajectories, such as the WeQ pedagogy of the Higher Education Unbounded – Helsinki Challenge team.

HOW: This workshop enables discussion on what are taboo/difficult subjects and how to learn about them. It is based on the participants’ earlier experiences and new research findings of taboo teaching at the University of Helsinki. In the workshop the participants will get experience how active learning methods effect to learning. They have chance to try some new tools of democratic interaction. The move towards deliberative and participatory forms of democracy and the insights from otherness can benefit the classroom, and vice versa.

RESULTS: Gathering insights from pedagogical thinking and praxis of the past and present, and tentatively deliberative and participative praxis outside the classroom, and discuss them in an open way. Participants would learn from teaching and learning taboo subjects. For example:
– We learn how to deal with the situation when something that as a teacher one had thought would be quite normal a topic.
– We learn how to better react to students questions when they deal with a difficult or sensitive topic – or create an atmosphere where that is possible.
– We learn to acknowledge what are the blind spots in our area of teaching.
– We learn how to deal with active learning processes in surprising situations
– We learn to reflect on different pedagogical models and techniques.
The WeQ pedagogy is about an active, collective and creative learning, where it is also vital to deal with the sensitive/difficult issues. It reflects critically on the role of university teaching individual and measurable knowledge, and proposes instead that in the future teaching and learning should focus on collective thinking processes. WeQ Pedagogy unites insights from the latest democratic theory and pedagogy, and as a process it self, this workshop would contribute to its development equally as the development of the participants of the workshop.

The workshop is chaired by team members Emilia Palonen, Anne Nevgi and Katalin Miklossy. Join us at the Peda-Forum! Registration DL is already 19 June.

pedaforum_2015_edit2

Seminar 17 June: The experiences from the Tbilisi pilot

The morning coffee session on the experiences from our BASERCAN course in Tbilisi, Georgia, where we piloted WeQPedagogy, is in Finnish, but the report will be posted in English after the session. All welcome to join us at the Aleksanteri Institute 17 June, 9-11 am!

TULE KESKUSTELEMAAN KANSAINVÄLISEN OPETUSYHTEISTYÖN KOKEMUKSISTA AAMUKAHVIN ÄÄRELLÄ

Aika: Ke 17.6.2015, klo 9:00–11:00

Paikka: Aleksanteri-instituutti (Unioninkatu 33, käynti sisäpihan kautta) 2.krs. neuvotteluhuone

Haluamme jakaa kokemuksia ja keskustella kansainvälisen opetusyhteistyön haasteista kaikkien kiinnostuneiden kanssa aamukahvin äärellä.

Aleksanteri-instituutin opettajilla on monivuotinen kokemus kansainvälisestä opetusyhteistyöstä Itä-Euroopan alueella. Yksi kärkihankkeista on ollut ulkoministeriön rahoittama Baltic Sea Region Caucasus network+ (BASERCAN+) -projekti, jossa on mukana kaksi georgialaista ja kaksi valkovenäläistä yliopistoa. Instituutin BASERCAN+ -projekti ja vanhemman tutkijan Katalin Miklóssyn johtama Helsinki Challenge projekti ’Higher Education Unbounded’ järjestivät toukokuussa 2015 Development Scenarios in Eastern Europe -intensiivikurssin Tbilisissä, Georgiassa.

Keskustelua alustavat opettajat Katalin Miklóssy, Emilia Palonen, Anne Nevgi ja BASERCAN+ koordinaattorit Minna Oroza ja Hanna Peltonen.

Lämpimästi tervetuloa! Viestiä voi välittää eteenpäin kiinnostuneille.

Ilmoittautuminen 14.6.2015 mennessä: https://elomake.helsinki.fi/lomakkeet/61881/lomake.html

Lisätietoa antaa Katalin Miklossy (katalin.miklossy@helsinki.fi)

Huge steps and development of WeQ Pedagogy

Huge steps and development of WeQ Pedagogy

In May, we piloted WeQ Pedagogy in Georgia, and started cooperation with secondary education institutes under the heading WeQ Pedagogy goes lukio/gymnasium. We’ve managed to book domain names (WeQPeda.com, WeQPeda.org, WeQPeda.net) and develop our concept of WeQ Pedagogy. Great progress, great expectations!

The Higher Education Unbounded Team shared tasks. In May, half of us (Katalin, Anne, Emilia and Jarmo) went to Tbilisi, Georgia in May 2015 to pilot WeQ Pedagogy on Aleksanteri Institute’s BASERCAN course with local, Finnish and Belarussian students and teachers. We raised Tbilisi State University’s interest in future teacher training, and cooperated with NGOs and importantly engaged a diverse group of students with challenging topics and generate WeQ ideas.

The home-staying Minna, Erika and Suvi worked on an application for the Finnish National Board for Education (Opetushallitus) with secondary education, with four high schools from the Helsinki metropolitan area and Tampere. The application was submitted and administrated to the end by Eira High School for Adults.

These simultaneous processes – and our visit to the Finnish National Broadcasters YLE for an energizing sparring session – contributed to the development of our concept.

Next steps are to reflect on Tbilisi experience (course, student reviews, NGO café, debating and drama, teacher training), work on the WeQ Pedagogy materials and publication over the summer, generate collaboration and community. We’re also having a workshop at the Peda Forum in Helsinki in August. Do register to join us!

More info coming up on all the above. Below and here is the concept (below it is as it stands now in June 2015). We look forward to your comments!

****

WeQ Pedagogy aims to meet one of the most important challenges in our time: how to teach the unteachable? The ‘unteachable’ refers, first, to the way in which the knowledge production has transformed from facts to understanding; second, to the way active teaching methods bring up and may facilitate teaching of taboo and difficult subjects; third, to the understanding of both pedagogy and democracy as parallel processes resisting finalization. WeQ emphasises collaborative knowledge production instead of individual success and intelligence (IQ). WeQ Pedagogy targets teachers, particularly in higher and secondary education offering a pedagogical model for improving teaching and learning processes.

WeQ Pedagogy is rooted in socio-constructivist theories of learning, and it emphasises collaborative and active learning methods, learning by doing/research, and out-of-classroom techniques. WeQ Pedagogy relies on a vital paradigm change in relation to knowledge. Students should be aware of the multiple and multidimensional sources of information. Teachers would promote the students’ effort to connect information innovatively and critically to create new knowledge. Unlike lectures or course books this is not a set process but brings about new knowledge, contradictions and even taboos.

The techniques and pedagogy emerges from our ongoing teaching and research, which have been now integrated into the framework of WeQ Pedagogy. It was successfully piloted with in Tbilisi State University, Georgia in May 2015. The results with students and teachers from Georgia, Belarus and Finland were excellent: WeQ Pedagogy demonstrates increased critical thinking, innovativeness and active citizenship – and it enables reflecting on difficult and taboo issues. The team was contacted for future teacher training.

The team seeks new pilots and plans to establish a new online community on WeQPeda.com. After conducting a survey on WeQPedagogy. The team is working on a manuscript on WeQPedagogy and academic articles based on pedagogical research and pilots.

The Helsinki Challenge team Higher Education Unbounded looks forward to different types of collaboration and cooperation, sharing and discussing cases of teaching the unteachable, and declarations of support. Are you interested in WeQ Pedagogy? Get in touch facebook, twitter, email katalin.miklossy@helsinki.fi.

Impact through WeQ Pedagogy

Impact through WeQ Pedagogy

On 8-9 April the six of us participated in the Helsinki Challenge Impact Camp, meeting a range of different Finnish and international mentors, who gave us their critical comments and asked excellent questions. The camp provided time for the teams to clarify what is it that they were contrib uting with and what is the impact envisioned. It was hectic, inspiring and intense – for everyone involved, not just us. Collective thinking is the new way of doing science, and learning and innovating. That was the ethos of the camp, and that is indeed what the HEDU team also believes in.

kuva1                  kuva2

Our team had invited Kirsi Kettula, the Head of Development in the UH’s Palmenia Education Export, and she could provide us new perspectives and insight into the current education export strategies. By the end of Thursday, Mikael Sokero one of the camp organizers from Avanto Helsinki, told us: “Now, we all know you could discuss this for years, but what is your product here?” The moment of decision had arrived.

WP_20150409_025[1]
Anne Nevgi, Kirsi Kettula, Katalin Miklossy and Minna Hakkarainen get comments from Eero Voutilainen (Happiness Project) at the end of the first day on the Impact Camp.
Our challenge became: How to teach the unnameable? And the method to do it was – named: WeQ Pedagogy! Check out this slideshow that was submitted this Wednesday to the HC jury to learn more about it: Highedunbounded_impact. In the future we will also write more about the basis of this challenge – beyond these slides. And of course, it is work in progress, but now it has gained shape.

Katalin Miklossy, MinnaHakkarainen and Suvi Kansikas during a rare Quiet Moment on the Impact Camp.
Katalin Miklossy, MinnaHakkarainen and Suvi Kansikas during a rare Quiet Moment on the Impact Camp.

(Top picture: Ulrich Weinberg and Anna Talasniemi discussing with Katalin Miklossy and MInna Hakkarainen, Emilia Palonen and Anne Nevgi.)